maanantai 13. marraskuuta 2017

Tipi ja suklaatehdas



Kirjailija Roald Dahlin 60-luvun lastenkirja Jali ja suklaatehdas kertoi omalaatuisesta karkkitehtailijasta, Vili Vonkasta. Kirjasta tehtiin 70-luvulla myös elokuva, jonka nähtyäni heräsivät kirjan kiehtovat tarinat henkiin.

Yli 60 vuotta on myös Vantaalla päässyt tutustumaan perinteiseen Fazerin karkkitehtaaseen, jonne on nyt noussut uusi vierailukeskus. Itse pääsin vasta nyt ensimmäistä kertaa paikan päälle! 


Tunnin mittaisen kierroksen aikana pääsin tutustumaan trooppiseen puutarhaan, jossa kasvaa mm. kaakaota, kahvia, kanelia, ym. maassamme harvinaisempia maustekasveja. Kuulin suklaan valmistuksesta ja osallistuin suklaa-tastingiin. Kierroksen loppupuolella jättimäinen Mignon-pupu istui maassa. 


Unohtamatta tietenkään retroilijan silmään osuneita vanhoja karkkipurkkeja... Niin aikuiseksi en aio koskaan kasvaa, etteikö tällainen tavallinen karkkitehdaskierros veisi ajatusmaailmassani taianomaiseen tehtailija Vili Vonkan maailmaan! 


torstai 9. marraskuuta 2017

Kotimaanmatkailua viime talvelta

Yllätys, täällä ollaan taas! Vaikka tauko onkin päässyt venähtämään harmillisen pitkäksi, on blogi ollut mielessä jatkuvasti. Asiaa olisi kirjoitettavaksi vaikka kuinka ja paljon, mutta aloitetaanpas jostain niin saadaan ruuhkaa purettua!

Viime helmikuun lumimyrskyä uhmaten teimme lyhyen hiihtolomareissun länsirannikolle. Ensimmäiseksi ajoimme Porin Reposaareen lounaalle. Tuolloin sää oli vielä poutainen, mutta myrsky näytti merellä yltyvän. Lounaan jälkeen kävimme reissun pakollisen museokohteen, joksi valikoitui Rosenlew-museo Porin Aittaluodossa.


Tällaiselle retroilijalle olivat Rosenlewin valurautapadat ja -pannut kuin karkkia silmille. Monialayrityksen laaja-alaisuus pääsi yllättämään; kotitaloustarvikkeista puimureihin, muovikassista hiivapakkauksiin ja ties mitä siltä väliltä. Pienet ja ennalta tuntemattomat museot ovat lähes poikkeuksetta yllättäneet positiivisesti kun ennakkoluuloja ei ole, vaan mieli on avoinna uusille elämyksille! 


Museosta poistuessamme sää olikin jo melkoisen pöpperöinen, joten lumivalleja uhmaten siirryimme majapaikkaamme, Noormarkussa sijaitsevalle Ahlströmin ruukille. Olo oli lähestulkoon kuninkaallinen kun kuulimme olevamme paikan ainoat yövieraat. Se ei palvelutasoa vähentänyt, pikemminkin päinvastoin! 


Kauniissa vierasmajassa olimme turvassa tuulen ujeltaessa ulkona ja kinosten kasvaessa. Seuraavan aamun aamupala oli katettu Klubin ruokasaliin ja sortteja oli runsaasti enemmän kuin seitsemän. Aamupalan jälkeen kävimme vielä kävelylenkillä ihastelemassa ruukin kauniita rakennuksia ennen kuin ajelimme takaisin kotiin lumiaurojen lomassa. Lyhyt, mutta sitäkin voimaannuttavampi loma länsirannikolla on suositusten arvoinen! 



torstai 23. kesäkuuta 2016

Tervetuloa taidekaupunkiin! (Ei maksettu mainos)

Tänäkin kesänä kannattaa vierailla Mäntässä. Serlachius-museoiden näyttelyt ja Mäntän Kuvataideviikot on näkemisen arvoisia. Toukokuussa kävin tutustumassa Serlachius-museo Göstan uusimpiin näyttelyihin, joita ovat useiden taiteilijoiden teoksista koottu "Taiteen tähtitaivaat", Noora Schroderuksen "Feminiininen sensibiliteetti" ja Mark Wallingerin "Mark". Nämä näyttelyt ovat uudemmalla puolella eli paviljongissa. Kartanossa eli vanhalla puolella on ollut jo pidempään näyttelyt "Göstan ystävät" sekä "Malli ja hullu kuvailija".

 Noora Schroderuksen kirjottu seteli. Lumikki-fanina valitsin tuon kuvan näytille. Myös muita Disneyn prinsessoja löytyi seteleistä.

Mark Wallingerin töitä. Isot mustavalkoiset taiteilija on tehnyt kaksikätisesti ja ne ovat luonnossa todella vaikuttavia jo kokonsa puolesta.

Taiteen tähtitaivaat ja monta aurinkoa.

Kesän pakollisiin kohteisiin kuuluu siis myös Mäntän Kuvataideviikot. Viime vuonna olimme avajaisissa yhdessä Tipin kanssa (hän oli saanut kutsun) ja niin olimme tänäkin vuonna. Hiukan jo huolestuimme, eikö kutsua avajaisiin tule, mutta kun kävin avajaispäivänä katsomassa näyttelyn avoimien ovien aikaan, tapasin paikan päällä näyttelyn kuraattorin, Anssi Kasitonnin, joka on vanha koulukaverimme ja sain suullisen kutsun tulla avajaisiin.

Kalle Mustosen Tonttukuninkaan kuolema. Vaikuttavan kokoinen puutarhatonttu!

Kaija Papun virkattu poliisiauto! Tätä odotin kovasti ja en pettynyt! Kannattaa käydä katsomassa paikan päällä!

Kuvataideviikkojen pääasiallinen näyttelypaikka on vanha pekilotehdas aivan paperitehtaan kupeessa. Tässä kuva avajaisista, kun porukkaa ei vielä ollut valtavasti.

Ja ei kun suunnittelemaan taidevisiittiä Mänttään!



Elonmerkkejä

Hei hei, täällä ollaan! Hävyttömän kauan on kulunut edellisestä päivityksestäni. Suurin syy lienee se, etten ole saanut aikaan mitään mainittavaa. Arki ja normaali elämä on vienyt ajan ja huomion, mutta ehkä näin kesällä saisi aikaan tehdä ja blogatakin jotain!

Virkkaus on harrastuksena koko ajan voimissaan ja hirveästi on to do-listalle tullut kaikkea kivaa, mitä haluaisin tehdä. Oon kuitenkin päättänyt, etten nyt aloita mitään uutta, ennen kuin saan kaksi keskeneräistä valmiiksi. Sen verran kuitenkin hurahdin virkkkauspiireissä villinneeseen muurausnaruun (tai linjalankaan, kummaksi sitä nyt tahtoo kutsua), että oli pakko sitä kokeilla. Välityönä syntyikin jenkkikassi eli perinteinen kerholaukku. Sopivasti poistui to do-listalta yksi kohta ja tuli muurausnaru testattua! Tuli aika kiva, vaikka itse sanonkin :-)


Alla olevassa kuvassa maistiaisia siitä, mitä on joskus luvassa. Keskeneräiset työt on vahvasti isoäidinneliölinjalla. Tuo paloista tehty on ollut kesken jo niin pitkään, että saa nähdä tuleeko koska valmista. Monivärisempi on yksi iso neliö, josta pitäisi joskus tulla takki. Valmistuimisia odotellessa...


Nyt ihanaa ja rentouttavaa juhannuksen aikaa! 







torstai 16. kesäkuuta 2016

Kaupunkipyöräilyä ja mielikuvamatkailua





Olen siirtynyt mielikuvamatkailuun. Tähän mahdollisuuden suo työmatkapyöräily. Etätyön lisäksi teen toisinaan myös lähityötä. Näinä päivinä pyöräilen saman pätkän jopa neljäänkin otteeseen. Olen siis tarkoin harkinnut ja optimoinut mahdollisimman kauniin ja rauhallisen pätkän, joka on lisäksi lähestulkoon suorin reitti työpaikalleni. 


Tämä on pätkä, jolla mielikuvamatkailen. Kauniita, koukeroisia ja mäkisiä pätkiä polkiessani kuvittelen olevani Pariisissa. Aurinkoisena aamuna on ihana polkea ja katsella kun kahvilat avaavat ovensa, päivällä myös kivijalkaputiikit ovat avoinna. Puut vihertävät, kylätunnelma on vallalla. Talot ovat kauniita, mieli lepää.


Seitsemässä minuutissa pääsee kuin pääseekin aika kauas ajatuksissaan kun antaa mielikuvituksen laukata. Ja se pyörä jolla poljen, se on keltainen. Ihana, aurinkoinen, keltainen. Ei aamua ilman että hymy käy kasvoilla.


lauantai 28. toukokuuta 2016

kesäkukkia



Muutama vuosi sitten raivasin talon seinustalle uuden kukkapenkin, josta ajattelin pysyvää kesäkukkapenkkiä. Kävikin niin, että joka vuosi löytyi kesäkukkien noutoreissulta joku "aivan ihana" monivuotinen kukka, joka on pakko saada, ja se sopii juuri tähän penkkiin. Nyt ollaan sitten tilanteessa, jossa en muista missä kohden penkkiä nuo ihanuudet sijaitsevat tai mitä ne edes ovat. Ne voivat kukkia loppukesästä tai ehkä ovat jo tukahtuneet rikkaruohojen alle. Mene ja tiedä. Mutta enpä uskaltanut myllätä kuin osan penkkiä. 

Lopputulos on hieman hassun näköinen, mutta piristävä. Alkupää on täysin uusien kesäkukkien vallassa, loppupäässä näyttäisi olevan ainakin kulleroita ja vuohenputkea. Viereisestä kivikosta sen sijaan nousee ihania orvokkeja. Tämä jos mikä jaksaa piristää joka vuosi. Eriväriset ihanuudet. 

Loppukesästä olen ehkä hieman viisaampi kukkapenkkini sisällöstä - jotta pääsen taas unohtamaan sen ensi kesään mennessä...


perjantai 27. toukokuuta 2016

Lampaiden laskentaa

Josko sitä välillä kehuisi itseään. Kaikilla meillä on joitain erityistaitoja. Niin myös minulla. Olen ollut aina suht hyvä nukkumaan!

Taannoin kärsin muutaman viikon unettomuudesta. Päivisin olin valvotun yön jäljiltä aivan hirvittävän väsynyt, mutta sänkyyn mennessä piristyin pohtimaan kaikkia mahdollisia asioita maan ja taivaan väliltä. Tätä jatkui useita päiviä ja olo alkoi olla jo todella nuutunut. Päätin ottaa kovat keinot käyttöön ennen kuin unettomuus tulisi pysyväksi vieraaksi! 

Eräs takuuvarma keino saada allekirjoittanut nukahtamaan, on ollut laittaa televisiosta elokuva pyörimään. Tuskin puolta tuntiakaan ja olen nukahtanut sohvalle. Selaillessani dvd-varastojamme, löysin noin kymmenen vuoden takaisella lomamatkallamme hankkimani Sóllerin rautatiematkan. 


Sóller on pieni kaupunki Mallorcan luoteisrannikolla, jonne kulkee pääkaupunki Palmasta yli 100-vuotias rautatie. Matka kestää muistaakseni noin 45 minuuttia. Tästä on dvd:lle tehty erittäin mielenkiintoisen dokumentin lisäksi kuljettajan kopista kuvattu täyspitkä video. Eli vajaan tunnin verran saa katsoa junan raiteita, ainoina ääninä raiteiden jyskytyksen lisäksi junan pilli tasoristeysten kohdalla. Luulisi nukuttavan? Vaan ei. Silmät kirkkaina katselin videon kokonaan. 

Onneksi ennen kuin ehdin huolestua enempää, sain unen päästä kiinni seuraavana yönä. Ehkäpä raiteilla vietetty aika oli sittenkin hyvän unen salaisuus!