perjantai 11. huhtikuuta 2014

Radioaktiivinen päivitys

Vanhat ja vanhan näköiset radiot iskevät jollain oudolla tavalla retrosuoneeni. Ympärilleni katsellessa huomaan hamstranneeni ympärilleni hyvän määrän tähän mennessä. Muutama vuosi sitten sain lahjaksi äitini vanhan transistoriradion, jota oli korjailtu käyttökuntoon. Vaikka nimi transistoriradio viittaa menneille vuosikymmenille, ovat kaikki nykyradiot itseasiassa transistoritoimisia. Nimike tuli aikanaan markkinoille erottamaan laitteet siihen saakka käytössä olleista putkiradioista, joihin verrattuna transistorin käyttö vahvistimena toi uusia tuulia ja radioiden koko pieneni. Lisäksi paristojen käyttö virranlähteenä mahdollistui. 


Vanhojen putkiradioiden muotoilua on tuotu kuitenkin uudelleen markkinoille uusissa retroradioissa. Eihän tämän näköistä radiota voinut vastustaa, kun se osui kaupassa eteen. Kirjahyllystä radio löysi paikkansa.


Keittiö taas sai uuden pienen palan punaista tällä viikolla, kun hain vanhan radion tilalle kompaktin pikkuradion. Radio toimii tarvittaessa myös MP3-kaiuttimena. Useimmiten tämä kuitenkin on käytössä viikonloppuisin, kun kuuntelemme aamupalalla Radio Suomen toimitettuja musiikkiohjelmia. Laaja joukko parinkymmenen vuoden takaisia rock-toimittajia tuntuu löytäneen tiensä kyseiselle radiokanavalle, joten olemme kulkeneet ajan saatossa kanavalta toiselle heidän kanssaan. Nykyisten soittolistojen aikakaudella, on äärimmäisen kiehtovaa kuulla soitettujen kappaleiden tarinoita ja aasinsiltoja tarinasta toiseen. 


Kiitos, Radio Suomi, sekä;

- Bluesministeri Esa Kuloniemi
- Entisten nuorten sävellahja
- Jake Nyman
- Kadonneen levyn metsästäjät
- Kantritohtori Teppo Nättilä
- Kissankehto
- Lakatut varpaankynnet
- Levylautakunta
- Pop eilen - toissapäivänä
- Poppikoulu
- Rocktoimittajan iltapäivällinen - Tero Liete

sekä jo loppunut Hitin kaava. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi! :)