torstai 23. kesäkuuta 2016

Elonmerkkejä

Hei hei, täällä ollaan! Hävyttömän kauan on kulunut edellisestä päivityksestäni. Suurin syy lienee se, etten ole saanut aikaan mitään mainittavaa. Arki ja normaali elämä on vienyt ajan ja huomion, mutta ehkä näin kesällä saisi aikaan tehdä ja blogatakin jotain!

Virkkaus on harrastuksena koko ajan voimissaan ja hirveästi on to do-listalle tullut kaikkea kivaa, mitä haluaisin tehdä. Oon kuitenkin päättänyt, etten nyt aloita mitään uutta, ennen kuin saan kaksi keskeneräistä valmiiksi. Sen verran kuitenkin hurahdin virkkkauspiireissä villinneeseen muurausnaruun (tai linjalankaan, kummaksi sitä nyt tahtoo kutsua), että oli pakko sitä kokeilla. Välityönä syntyikin jenkkikassi eli perinteinen kerholaukku. Sopivasti poistui to do-listalta yksi kohta ja tuli muurausnaru testattua! Tuli aika kiva, vaikka itse sanonkin :-)


Alla olevassa kuvassa maistiaisia siitä, mitä on joskus luvassa. Keskeneräiset työt on vahvasti isoäidinneliölinjalla. Tuo paloista tehty on ollut kesken jo niin pitkään, että saa nähdä tuleeko koska valmista. Monivärisempi on yksi iso neliö, josta pitäisi joskus tulla takki. Valmistuimisia odotellessa...


Nyt ihanaa ja rentouttavaa juhannuksen aikaa! 







1 kommentti:

Kiitos viestistäsi! :)